tiistai, tammikuu 18, 2005

Pohdintoja menneestä ja tulevasta

Löysin itselleni ihanan kodin ja pian muutan! Olen myös aloittamassa uudessa työssä. Tuleva työtehtäväni on haasteellinen ja mielenkiintoinen ja mikä parasta, minun ei tarvitse enää viettää hotellielämää (ainakaan työni puolesta). Nyt kun muutto lähestyy, en malta odottaa sitä, sillä tämän pienen asunnon seinät tuntuvat lähenevän päivä päivältä yhä enemmän toisiaan. Eikä tämä asunto tunnu enää edes kodilta, vaan vain asunnolta.

Eräänä päivänä mieleeni heräsi ajatus että koko tämä aika, jonka olen asunut tässä yksiössä, on työn ohella kulunut itseni kuntoon laittamiseen menneen parisuhteen jäljiltä. Nyt kun muutan pois tästä kaupungista, minusta tuntuu, että voin vihdoinkin taas jatkaa omaa ihmissuhde-elämääni. Olenhan minä sitä tässä välillä jatkanut erinäisin yrityksin, mutta aina palatessani kotiin on mieleni myös jollain tavalla palannut menneeseen. (Toim.huom: tapasimme itsenäisyyteni järkyttäjän kanssa tässä jokin aika sitten uudelleen, eikä hän järkyttänyt sitä enää niin pahasti!) Tämä kaupunki tuntuu minulle ja entiselleni yhteiseltä, meidän kaupungiltamme, enkä pysty sitä tunnetta kieltämään. Nyt kun muutan täältä pois itselleni tuttuun ja meidän suhteemme sangen neutraaliin kaupunkiin, tuntuu siltä, että voin taas alkaa elää.

Joskus kysyin häneltä, kauanko minuun sattuu näin paljon. Hän sanoi jotenkin niin, etteivät myöhemmät erot enää kosketa yhtä voimakkaasti, että eroamisenkin oppii. Silloin en uskonut asiaa, mutta nyt tuntuu siltä, että voihan se jollain tavalla pitää paikkansa. Ehkä sitä ei seuraavaan parisuhteeseen antaudu yhtä luottavaisesti ja täydellisesti. Itse kuitenkin tahtoisin, että pystyn luottamaan toiseen niin paljon, että uskallan antautua parisuhteeseen kokonaan, en suojamuureja pystyssä pidellen. Mitä ihmisen elämä on, jollei uskalla tuntea? Nyt kuitenkin pääsen konkreettisesti rakentamaan elämääni omalle paikkakunnalleni, mikä vapauttava tunne!

Ai niin, tapasin viikonloppuna uuden mukavan ihmisen enkä malta odottaa, että näen hänet uudelleen! *perhosia vatsassa*

ps. elokuussa aloittamani laihdutuskuuri meni läskiksi, mutta ei sekään tässä uuden odotuksessa haittaa ;)

kommentit: Lähetä kommentti

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?