tiistai, kesäkuu 28, 2005

Erilaisuutta

Hän ei soita minulle, mutta laittaa viestin messengerillä. Hän ei laita yleensä ensin tekstiviestiä, vaan vastaa minun lähettämääni viestiin. Kun hän kuulee, että olen menossa ystävien kanssa ulos, hän toivottaa hauskaa iltaa. Hän sanoo, että hänelle voi laittaa tekstiviestejä illan aikana.

Hän sanoo vain: "Hyvä", kun kuulee, että minulla olisi muitakin ottajia. Ei hän sano mitään kun kerron, etten tapaile muita meidän tapaillessamme. Kun kerron olevani vähän ihastunut häneen, hän hymyilee pienesti eikä sano vieläkään mitään. Hän kiusoittelee minua ja kertoo minulle asioista, joista en tiedä mitään. Hän kertoo asioistaan kysyttäessä, ei juuri itse aloita henkevää keskustelua.

Minä haluan puhua tärkeistä asioista, mutta hän vaikuttaa vielä sulkeutuneelta. Silti hänen silmiinsä katsoessani tuntuu, että kaikki tärkeä on juuri tässä ja nyt.

kommentit: Lähetä kommentti

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?