keskiviikko, elokuu 03, 2005
Elokuun miespäivitys
Kippari on kai virallisesti menneen kesän heiniä. Miekkosesta ei ole kuulunut mitään muutamaan viikkoon. Tuntui olevan niin kauan kiinnostunut, kun en antanut minkään valtakunnan vastakaikua. Suostuttuani treffaamaan hänet, en ilmeisestikään ollut enää niin mielenkiintoinen.
Wappumies on kaveri aina ja iankaikkisesti, aamen. En enää edes elättele toiveita ja asia on hyvä näin. En olisi todennäköisesti oikein kauaa jaksanutkaan. Miehen täytyy olla itsenäinen, mutta rajansa kaikella...
Matkamies ja minä näimme taas. Juttelin hänen kanssaan paljon ja se oli miellyttävää. Hän on kuitenkin jollain tavalla muuttumassa ihmisenä ja se hänen muutoksensa tuntuu tapahtuvan lähes vastakkaiseen suuntaan minuun nähden. Meistä tulee hetki hetkeltä yhä erilaisemmat ihmisinä. Hyvä siis, että hän palaa ulkomaille. En ole liian lähellä hänen vaikutuspiiriään, jolloin pystyn unohtamaan hänet helpommin.
Nettitreffikaverin kanssa olemme olleet lähes päivittäin tekemisissä, mutta emme ole tavanneet pitkiin aikoihin. Sovimme viikonlopulle tapaamisen, mutta tarkemmasta ajankohdasta ei ole vielä varmuutta. Juttelimme paljon ja sait innostuksen punan nousemaan poskilleni pitkästä aikaa. Huoli liian pitkästä tutustumisesta on ainakin hetkellisesti pois pyyhitty.
ps. Sanotaan, että kova väsymys vastaa jopa promillen humalatilaa. Mikäli niin on, tämä on sitten kännibloggaus.

kommentit:
<< Home
...ja jos väsymys/valvominen jatkuu useita vuorokausia, ihminen sekoaa ja lopulta kuolee.
Kannattaa siis levätä8)
Kannattaa siis levätä8)
Töissä on tiedossa tapposyksy, joten toivottavasti Juhana olet tällä kertaa väärässä ja Jarkko oikeassa... ;)
Lähetä kommentti
<< Home